Kevään 2014 vietin maalaamisen parissa. Pitkäaikainen haave syventää omaa ilmaisuani toteutui opintovapaana Tamkin maalauksen kursseilla. Mielikuvani tulevista maalauksista olivat täynnä väriä ja ohuita lasuuripintoja. Öljyväri oli se mihin halusin syventyä.
Opiskelu hyvien opettajien ja kanssamaalareiden avulla oli suuri nautinto. Mutta maalaaminen on todella vaikeaa – se on vapauden tunnetta, iloisia yllätyksiä mutta myös epävarmuutta ja umpikujia. Omalla kohdallani jo aikaisemmin eteeni syntynyt umpikuja vain syveni. Noin puoli vuotta sitten maalauskurssilla Lapualla koin oudon romahduksen. En pystynyt maalaamaan kuin pystysuoraa ja vaakasuoraan. Siitä kuitenkin ajan kanssa syntyi ihan mielenkiintoisia maalauksia, uusi kieli syntyi.
Kun pääsin uudelleen keskittymään opintojen aikana omiin maalauksiin, värit hävisivät jonnekin. Silloin todella tunsin olevani oudolla maaperällä. Mitään pelkoa tai masennusta en kokenut, vain epävarmuutta. Saako näinkin maalata?
Alun kiinnostus haaleisiin olemattomiin väreihin, johti nopeasti harmaiden ja syvien mustien maailmaan. Siitä syntyi kokoelma erilaisia alkuja, joita nyt saan sitten käsitellä. Tuntuu että materiaalia riittää loputtomasti.
Jaana Kortelainen 